Vierailijan kynästä
22.2.2019 20:50 Uutiset / Edustus

Vierailijan kynästä - Harri Heikkinen

Vierailijan kynästä: Harri Heikkinen Kirjoittaja on toiminut Taru-Hockey edustuksen toimitsijatehtävissä kaudella 2018-19 ja pohtii näkökulmia jääkiekon alasarjojen talkootoimintaan

Makkarakojut ja valmentaja-isät

Syksyllä 2018 hyvä ystäväni, Hirvilauman kovaotteinen jäähypenkkiä ahkerasti kuluttava puolustaja, otti minuun yhteyttä muutama tunti ennen lauantain kotipeliä. Joukkue tarvitsi kipeästi lisää toimitsijoita selvitäkseen ottelun järjestelyistä kunnialla. Ystäväni kysyi nöyrästi, pääsisinkö mitenkään tulemaan ATP-areenalle toimitsijan tehtäviin. Vastasin myöntävästi.

Parikymmentä minuuttia ennen ottelun alkua saavuin jäähallin pihaan. Vierasjoukkueen bussi oli hallin edessä, ja parkkipaikalla oli jo mukava määrä autoja. Astuin ulko-ovesta sisään, ja joukkueenjohtajana toimiva Olli Lindholmin näköinen mies tuli sanomaan reippaasti käsipäivää. Olinkin hänet nähnyt kerran aikaisemmin edellisenä kesänä Liedon Jamsin terassilla. Hetkisen joukkueenjohtajan kanssa juteltuani selvisi, että päivän tehtäväni olisi kuuluttaa ottelu.

Ensimmäinen kuulutus meni omiin odotuksiini nähden mainiosti. Muistin kuuluttaa, että pitkät myy Jams ja että tämänkin kiekon maksoi K-Market Taateli. Erätauoille lähtiessä muistin kuuluttaa, että ostakaa Hirvikortteja ja syökää rakkaudella höystettyä makkaraa. Ottelussa tuli turpaan Laitilan kiekkoporukalta, mutta herra joukkueenjohtaja kutsui minut toimitsemaan uudelleenkin.

Tuon ottelun jälkeen kävinkin toimitsemassa kauden lähes kaikissa lopuissa Hirvilauman kotiotteluissa. Yleisin tehtäväni oli tilasto-ohjelman käyttö ja DJ:nä toimiminen, mutta myös mikkiin pääsin pari kertaa uudestaan vakkarikuuluttajan ollessa estynyt. Pelaajien nimet ja taustalla olevat tarinat alkoivat tulla yksi kerrallaan tutuiksi. Yhä varmemmin ja nopeammin ottein tallensin tilasto-ohjelmaan maalit, jäähyt, torjunnat ja muut ottelutapahtumat sekä tulostin ottelupöytäkirjan tuomarien allekirjoitettavaksi.

Alasarjojen jääkiekko, kuten myös kolmosdivisioonan länsirannikko, perustuu suureksi osaksi talkoohenkeen. Sponsorit ovat pieniä – esimerkiksi paikallisia ravintoloita ja kauppoja. Pelaajat eivät ole ammattilaisia, ja heillä kaikilla on päivätyö tai opinnot rytmittämässä arkea. Mutta mikä saa pelaajat tulemaan harjoituksiin ja kaukaloon ilta toisensa jälkeen sekä toimitsijat pyörittämään jääkiekko-otteluita vapaa-ajallaan?

Rakkaus lajiin. Nämä kolmosdivarin ottelut ovat kokoonpanoiltaan ja tapahtumiltaan huomattavasti kirjavampia kuin liigapelit. Jonain iltana Hirvilaumalla tai vastustajalla voi olla vain kaksi kentällistä pelaajia ja yksi maalivahti, jonain iltana kaksinkertainen määrä kokoonpanoa. Sarjataulukko ja kuntopuntari eivät läheskään aina määritä ottelun lopputulosta, suurikin johtoasema voi sulaa tappioksi ja jommankumman osapuolen voittolukemat ryöpsähtää rumiksi kaksinumeroisiksi. Mutta siitä huolimatta nämä pelit ovat ihan oikeaa jääkiekkoa. Näissä peleissä pidetään kiekkoa ja tehdään kuvioita, luodaan maalipaikkoja, hyökätään, puolustetaan, taklataan, voitetaan, hävitään. Koetaan yhdessä onnistumisia ja pettymyksiä. Rangaistuksiakin tulee aivan samoista syistä ja samoin tuomarikäsimerkein kuin liigapeleissä, ja loppusummerissa on aivan oikea ääni. Kun rakastaa jääkiekkoa, rakastaa myös tätä peliä.

Yhteisöllisyys, kylähulluus, talkoohenki. Nämä pelaajat tarvitsevat sitä, että heidän asennetta, ahkeruutta ja lahjakkuutta vaativaa harrastustoimintaansa tuetaan, vaikkei heistä tulekaan teemuselänteitä ja patriklaineita. Monelle pelaajalle jääkiekko on tärkeä osa iltojen ja viikonloppujen aikatauluttamista, omasta kunnosta ja taidosta huolehtimista, kaveripiiriä ja verkostoja. Toimitsijat ja muut kylähullut talkoolaiset arvostavat pelaajissa näitä asioita, ja pelaajat arvostavat toimitsijoiden ja muiden kylähullujen talkoolaisten työpanosta kaukalon ulkopuolella. Siitä muodostuu oikein vanhan ajan kyläyhteisö, jossa kokonainen kylä puhaltaa yhteen hiileen. Sen kyläyhteisön vanhimpia ja keskeisimpiä voimia ovat valmentaja-isät, nämä oikeat urheilun taustajoukkojen moniosaajat. Hirvilogo tuulipuvun takin rinnuksissa painavat äijät, jotka kannustavat poikansa ja tyttärensä harrastuksen pariin. Nämä samat valmentaja-isät myöskin ajavat latukonetta kylän hiihtoladuilla sekä mittaavat kylän lasten hyppyjä ja heittoja, ampuvat starttipistoolia ja jakavat mitaleita kesän yleisurheilukisoissa. Valmentaja-isien vaimot eli kyläläisten urheilijanuorten äidit myyvät makkaraa otteluissa. Valmentaja-isien tyttäret eli pelaajien tyttöystävät tai pikkusiskot myyvät kahvia, karkkia ja virvokkeita jäähallin kioskissa. Alasarjojen jääkiekko ei ole alasarjojen jääkiekkoa ilman grillimakkaraa, kahvia ja mehua. Ne jääkiekko-ottelun makuiset elementit hitsaavat osaltaan yhteen, että tätä touhua tehdään perhekunnittain ja kaveripiireittäin yhdessä suuressa yhteisössä yhteen hiileen puhaltaen.

Rakkaus lajiin, yhteisöllisyys, kylähulluus ja talkoohenki saavat minutkin hukkaamaan vapaa-aikaani jäähallille. Toimitsijakahvi ja -makkara sekä pelaajien ja muiden kylähullujen talkoolaisten kiitos ovat mitä parhain korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Rantapalloja jäälle, Hirvilauma, ja kauden päätösjuhlissa sekä ensi kauden kotipeleissä nähdään!


   
Lisää uutisia
Jääkiekko
«  Toukokuu   »
Kategoriat