Luisteluretket syksyllä 2019
Julkaistu: 20.08.2019 00.00

Luisteluretket syksyllä 2019

Tuleva syksy on alueen päiväkodeille ja esikouluille aktiivista aikaa, kun TarU Hockey kutsuu luisteluretkelle jäähallille. Kyseessä on ennennäkemätön kiertue, sillä TarU Hockey on sitoutunut kustantamaan osaltaan niin jääaika kuin kuljetuskustannukset. Luisteluretket on tarkoitus toteuttaa syys- lokakuun taitteessa viikoilla 39-41. Ohjelmassa on luistelukoulu opetusta, mutta aiempaan poiketaan kahden ohjaajan turvin voidaan järjestää myös innokkaille pelureille mailan kanssa pelaamista. Alustavasti on varattu rahoitus kymmenen yksikön kulkemiseen ja mahdollisesti myös useamman riippuen yrityskummien saamisesta. Yksiköt jotka eivät pääse mukaan jäähallille, niin heille järjestetään halutessaan luisteluopetusta ulkojäälllä talvella.

"Olemme usean vuoden aikana tehneet laadukasta ja kahdensuuntaista yhteistyötä alueen varhaiskasvatus- ja esiopetusryhmien kanssa. Viime vuonna kiersimme lähemmäs kaksikymmentä ulkojäätä vastaavan toiminnan merkeissä ja mukana oli n. 1000 alueen lasta. Tänä vuonna haluamme tavoittaa vastaavan määrän, mutta haluamme mahdollistaa lapsille elämyksen luistella oikeassa jäähallissa. Kuntien ja yksiköiden talousraamit ovat nykyään tiukoilla ja haasteena on ollut kuljetuksen järjestäminen jäähallille. Tänä vuonna selätämme ongelman niin, että TarU Hockey osallistuu kuljetusten järjestämiseen. Meillä on kustannusten jakamiseen käynnissä varainkeruu alueen yhdistyksiltä ja yrityksiltä ettei ihan kaikki kulut tule seuran maksettavaksi. Monesti kunta antaa yksisuuntaisesti tukea seuralle, mutta me haluamme myös tarjota vastapalvelua kunnan lapsiperheille. Eikä sitä tiedä vaikka joku saisi uuden harrastuksen seuran järjestämässä luistelu- tai kiekkokoulussa. Luisteluretki-elämys ei saa kuitenkaan olla siitä kiinni, ettei yksikkö saa rahoitusta kuljetukseen" naulaa toiminnanjohtaja Lauri Isotalo

Luisteluretkien lisäksi suunnitteille on luistelu- ja peliopetus koulutusilta varhais- ja esiopetus yksiköiden ohjaajille sekä opettajille. Ja mahdollisesti tammikuussa luokkalätkätapahtuma alueen 2. luokkalaisille.

Luisteluretkien aikataulujen sopiminen on aloitettu ja varainkeruu luisteluretkien kustannuksiin on käynnissä. Mikäli haluat yrityksesi tai yhdistyksesi mukaan talkoisiin lasten liikuttamisen hyväksi, niin ota yhteyttä!

Lue lisää https://www.taru.fi/jaakiekko/yhteistyo/28542/luis...

Lauri Isotalo
TarU Hockey toiminnanjohtaja
050-3423000
toiminnanjohtaja.taru@gmail.com



Seuran uusimmat

Tarvasjoen Urheilijat Ry

Y-tunnus: 0243142-9


Jäähalli 

Auranmaan tekojaarata Oy

Areenatie 30 

21450 Tarvasjoki