
TarU Hockey on valinnut Sauli Aaltosen valmennuspäällikön tehtävään kaudelle 2026 - 2027. Valmennuspäällikön lisäksi seurassa aloittaa valmennustoiminnan mentor Marko Mäenpää, jonka tehtävänkuvaan kuuluu kokonaisvaltaisesti TarU Hockeyn valmennustoiminnan kehittäminen.
"Valmennuspäällikön tehtävä herätti paljon kiinnostusta ja synnytti paljon hyviä keskusteluja. Haku on parhaimmillaan vuorovaikutteinen prosessi, jossa tehtävänkuva, tarve ja kokonaisuus muotoutuu keskustelujen myötä. Uskon, että edellä oleville valinnoilla saadaan varmasti nostettua edelleen arjen tasoa valmennuksellisesti. Valintojen myötä saamme joukkueiden päivittäiseen tekemiseen lisää arvoa molemmilla valinnoilla.
Olen erityisen tyytyväinen, että arkeen saadaan Saulin pestin myötä sitoutunut, sydämellä hommia tekevä ja osaava tekijä. Lisäksi koko valmennustoiminnan kehittämiseen tulee uutta näkökulmaa ja lajaa tieto-taitoa Markon TarU Hockeyn toimintaan paluun myötä"
Lauri Isotalo
TarU Hockey toiminnanjohtaja
TarU Hockeyn nykyinen junioripäällikkö Sauli Aaltonen valittu TarU Hockeyn valmennuspäälliköksi. Saulin tehtävänkuvaan kuuluu erityisesti U13 ja nuoremman ikäluokkien arjen harjoitus- ja pelitoiminta. Joukkueiden harjoittelun tukemisen lisäksi tehtävään kuuluu myös tehojäätoiminnan toteutus sekä seurojen välinen yhteistyö ja valmentajien sisäisen- ja ulkoisen kouluttautumisen organisointi.
"Saulilla on palava innostus ja sitoutunut sydän viedä TarU Hockeyn arkea eteenpäin. Saulilla on usean vuoden kokemus valmentamisesta oman ikäluokan viemisestä kiekkokoulusta aina U13 ikäluokkaan asti. Lisäksi Saulilla on usean vuoden kokemus kiekkokoulun valmennuksen johtamisesta. Nyt kun Sauli jää pois päivittäisestä valmentamisesta oman ikäluokan kanssa, niin saamme kokonaisvaltaisesti hyödyntää Saulin intohimoista panosta kaikkien ikäluokkien tukena. Tärkeää on myös, että Sauli saa parhaan mahdollisen tuen ja sisäisen koulutuksen ja kokemuksen tehtävän hoitamiseen valmennustoiminnan mentori Mäenpäältä."

Valmennustoiminnan mentorin tehtäväkuvaan kuuluu ns. "ylätasolta" koko TarU Hockeyn valmennustoiminnan kehittäminen. Kaudelle 2025 - 2026 alkaneet valmentajaklubit, muuttuvat "valmennustoiminnan työpajoiksi", jossa käsitellään tärkeitä valmennukseen liittyviä konkreettisia sekä ajankohtaisia teemoja ja sisältöjä. Valmentajaklubeja on kahden kuukauden välein maaliskuusta 2026 alkaen. Teemoina on mm. harjoituksellisen kausisuunnitelman toteuttaminen, erilaisten yksilöiden huomiointi valmennuksen arjessa, oheisharjoittelun toteuttaminen jääharjoittelun yhteydessä, lajitekniikkavalmennus ym. Valmentajaklubeja on on säännöllisesti kevääseen 2027 asti maaliskuusta 2026 alkaen.
"Marko on erinomainen resurssi TarU Hockeyn valmennustoiminnan tueksi. Marko on toiminut TarU Hockeyssa pelaajana, vastuuvalmentajana sekä jääkiekkojaoston puheenjohtajana, joten toimintaympäristö on hänelle hyvin tuttu aiemmin. Markon koulutus opettajana ja siviilityö Liiku Ry:n kehittämispäällikkönä kertoo Markon osaamisesta. Ja kun yhdistää lajitaustan aine Mestis- tasolle asti, niin kokemusta on myös lajin sisältä tavoitteellisen harjoittelun osalta. Markon osaamisesta olemme saaneet nauttia viime vuosina myös luisteluvalmennuspalvelujen kautta"

Lisätietoa:
Lauri Isotalo
050-3423000
toiminnanjohtaja.taru@gmail.com
| 27.02.2026 13.27 | Toiminnanjohtajan terveiset! |
| 25.02.2026 09.56 | Valmennuspäällikö & valmennustoiminnan mentor valittu! |
| 24.02.2026 13.19 | Miesten harrastekekkoturnaus 25.4.2026 |
| 15.02.2026 20.59 | Petteri Rauhalan muisto-ottelu 14.2.2026 |
| 03.02.2026 12.09 | TarU Hockey seuratoiminnan sydän luistelu- ja kiekkokoulu 30-vuotta! |
| 02.02.2026 12.00 | Kauden 2026 - 2027 tukihaku 2009 - 2014 syntyneille pelaajille! |