
Ilma lämpenee ulkona ja tulevana viikonloppuna kalenteri kääntyy jo maaliskuulle. Kevät on jo käsillä ja samoin kiekkokouden 2026 - 2027 päätös. Vielä saamme kuitenkin nauttia harrastamisesta, kavereista ja ystävistä! Otetaan siitä vielä kaikki ilo irti!
Kausi 2026 - 2027 on ollut monellakin tapaa erityinen ja varmasti jää jokaisen mieleen. Allekirjoittaneella päällimmäisin sana, mitä jää kaudesta mieleen on YLPEYS. Ylpeys siitä miten olemme kohdanneet kauden aikana tulleita muutoksia, haasteita, surua ja uusia tilanteita. Yhteisö on näyttänyt voimansa ja hankalistakin asioista on päästy läpi työntämättä niitä syrjään. Itse uskon, että haastava kausi on jättänyt myös jälkensä, mutta lopulta vain hyvässä. Harrastus on muutakin kuin vain pelejä ja harjoituksia. Se on yhdessä kasvamista, yhdessä pysymistä ja yhdessä elämistä. Uskon, että monen sydämessä kasvoi kauden aikana halu, että näin hyvän asian eteen kannattaa tehdä panostuksia. Se lämmittää allekirjoittaneen sydäntä erityisesti ja juurruttaa myös uutta välittävämpää kulttuuria seurayhteisöön.
Viime kesän tilanne harrastajamäärien laskussa loi ison uhan koko jääkiekkotoiminnan tulevaisuudelle. Seura nyt on pienemmälläkin määrällä pystyssä, mutta seuran käytössä oleva jäähalli ei paljon kestä isojen investointien jälkeen taloudellisia iskuja. Uhka oli todellinen ja monessakin asiassa katsoimme peiliin ja käärimme uudistuneena hihat uuden tulevaisuuden luomiseksi. Syksyllä kohdattu suru-uutinen valmennuspäällikkä Petterin poismenosta ei helpottanut tilannetta, mutta myös surun keskellä voi syntyä jotain hyvää. Ikäänkuin Feenix- lintu nousi tuhkasta, niin tässä kohtaa Hirvi nousi vähintääkin suosta. Kiitos kaikille joustamisesta, yhteistyöstä ja asiaan eteen auttaneille. Investointien avulla halli on teknisesti nyt paremmassa kunnossa jään laadun ja sisäilman suhteen kuin uutena. Hyvä ja vetreä saavutus kolmekymmentävuotiaalta!
Kaikelle on hintansa ja henkilökohtaisesti näen, että seura voi tällä hetkellä kokonaisuudessa paremmin kuin pitkään aikaan. Harrastajamäärissä olemme jo ylittäneet vuoden takaisen tilanteen kauden aikana tulleiden uusien ryhmien myötä. Uskon, että toteutamme yhä paremmin siihen, että seura on ihmisiä varten eikä ihmiset seuraa varten. Toki aina on vielä kehitysaskeleita ottamatta, mutta vakaa tahto sekä nöyryys on siihen olemassa.
Tulevan kauden näkymät ovat tätä kirjoittaessa varsin positiiviset. Ainakin omasta mielestä ja yli kahdenkymmenen vuoden näkemyksellä TarU Hockeyn toiminnasta. Kevään rekry(t) menivät lopulta odotettua paremmin ja saimme huipputekijät omilla vahvuuksilla mukaan. Saulin intohimo lajin parissa tuo varmasti paljon hyvää joukkueiden ihan siihen tärkeimpään eli perusarkeen. Tämän lisäksi saamme Markon kokemeuksen, osaamisen ja näkemyksen seuratoiminnasta käyttöön. Kun yhtälöön lisää vielä maalivahtikouluttaja Nummelinin jatko ensi kauteen, voi pakettiin olla varsin tyytäväinen valmennuksen johdon suhteen!
Ensi kauden rakentaminen on onnistunut suunnitellusti ja voimme jo tässä kohtaa todeta, että jokaiseen joukkueen on nimetty vastuuvalmentaja ensi kauteen. (Lukuunottamatta uutta perustettavaa U9 joukkuetta, joka perustetaan vielä kevään aikana). Tähän voidaan olla äärettömän tyytyväisiä sillä arjen laatu joukkueissa on ollut hyvin laadukasta eikä kalpene millään mittareilla, mitä muualla tehdään. Kun laadun lisäksi mukaan tulee seuramme inhimillinen ja hyvin ihmislähtöinen tapa valmentaa ja kohdata lapsi/nuori arjen keskellä, niin toimintaa voi hyvällä omalla tunnolla suositella kenelle tahansa.
Avaamme jälleen kyselyn, jossa pääset kertomaan arvokkaan kokemuksesi seuran toiminnasta. Kyselyssä voit kertoa kuluneesta kaudesta, mutta myös mitä askeleita seuran olisi hyvä ottaa tulevaisuudessa! Kysely on avoinna su 15.3.2026 asti! Käykäähän vaikuttamassa!
Kyselyyn pääset vastaamaan TÄÄLLÄ
Kiitos osallistumisesta ja morjestellaan taas käytävillä!
Lauri Isotalo
toiminnanjohtaja.taru@gmail.com
050-3423000
| 27.02.2026 13.27 | Toiminnanjohtajan terveiset! |
| 25.02.2026 09.56 | Valmennuspäällikö & valmennustoiminnan mentor valittu! |
| 24.02.2026 13.19 | Miesten harrastekekkoturnaus 25.4.2026 |
| 15.02.2026 20.59 | Petteri Rauhalan muisto-ottelu 14.2.2026 |
| 03.02.2026 12.09 | TarU Hockey seuratoiminnan sydän luistelu- ja kiekkokoulu 30-vuotta! |
| 02.02.2026 12.00 | Kauden 2026 - 2027 tukihaku 2009 - 2014 syntyneille pelaajille! |